Kokoelmatoiminta

Nykytaiteen museo Kiasman taidekokoelmat käsittävät yli 8000 teosta, joista valtaosa on kotimaista tai lähialueiden taidetta. Kiasma sai huomattavan lisän kokoelmiinsa kansainvälistä nykytaidetta sisältävän Kouri-kokoelman (1997) sekä Kalervo Palsan elämäntyötä koskevan lahjoituksen (1999) myötä.

Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmia esitellään vaihtuvissa näyttelyissä, jotka vaihtuvat noin vuoden välein. Peruskokoelman tarjontaa täydennetään tarpeen mukaan pienimuotoisilla syventävillä ripustuksilla. Kiasman kokoelmista kootaan myös kiertonäyttelyitä yhteistyössä koti- ja ulkomaisten museoiden kanssa.

Kiasma luo ja rakentaa uutta, koko ajan täydentyvää kotimaista ja kansainvälistä kokoelmaa tulevaisuutta varten. Kokoelmiin hankitaan näyttelytoimintansa vuonna 1960 ja sen jälkeen aloittaneiden taiteilijoiden teoksia. Siten 1960-luku ja sen jälkeiset taideilmiöt kuuluvat Kiasman perustoiminnan ja -tutkimuksen piiriin.

Taiteen esinekeskeisyydestä irtautuminen sekä visuaalisen kulttuurin ja ylipäätään kuvan käytön laajeneminen näkyvät myös hankintapolitiikassa. Kokoelma sisältää perinteisemmän kuvataiteen lisäksi mm. verkkoteoksia, populaarikulttuurin osa-alueita, installaatioita ja ympäristöteoksia sekä mediataidetta.

Vuosittain hankitaan 100-200 taideteosta sekä vastaanotetaan taideteoslahjoituksia. Lainat ja talletukset ovat myös osa kokoelmien jatkuvaa käyttöä. Kiasma lainaa mahdollisuuksien mukaan kokoelmateoksia muille museoille ja tallettaa niitä tiettyihin, opetus- ja kulttuuriministeriön määrittelemiin valtion virastoihin ja laitoksiin.